lauantai 7. kesäkuuta 2014

Banaanitoastit

Selvästi viikonloppu tullut kun mun ruokablogi aktivoituu huomattavasti :D Etenkin aamupalajuttuja riittää ja tuleepa muuten nytkin. Törmäsin yksi päivä netin syövereissä kuvaan ihanan näköisistä makeista aamiaisleivistä ja päätin tehdä omat banaanileipäni nyt viikonloppuna. Tässä on helppo ratkaisu kun makean herkkuaamiaisen himo iskee, ei tarvitse aina itse alusta alkaen vääntää amerikkalaisia pannukakkuja (tosin niistäkin tulossa uutta juttua pian!) vaan ostaa pussi paahtista ja ryhtyä toimeen. Niin herkullisia pitkästä aikaa, siitä onkin jo reippaasti yli vuosi kun olen syönyt mitään tämänkaltaista. Viime french toastit taisin mussutella maaliskuussa 2013 Big Bearissa, pienessä vuoristomökissä lähellä Los Angelesia. Lämpimiä, tai pikemminkin hyviä (kylmähän siellä oli kuin hitto!) muistoja siis, hehheh ;)) Siskoni ollessa gluteeniton sekä laktoositon, kävivät nämä kaurapaahtoleivästä tehtynä myös hänelle.




Ainesosat (4:lle):

8 viipaletta (kaura)paahtoleipää
3 kypsää banaania
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia + lisää pinnalle
0,5 tl muskottipähkinää jauhettuna
1 kananmuna
1 dl maitoa
levitettä

+ vaniljajogurttia, pannukakkusiirappia, kanelia etc. (mitä ikinä haluatkaan)


Siis kyllä mä hukutin omani vielä suurempaan määrään jogurttia, siirappia ja kanelia mutta tulipa otettua kuva tälläisestä "siistimmästä" versiosta ;)


Ohje:

Muussaa haarukalla 2,5 banaania ja sekoita mukaan fariinisokeri, kaneli sekä muskottipähkinä. Lusikoi tahna neljälle leivälle ja nosta loput neljä leipää kansiksi. Sekoita maito ja kananmuna laakeassa astiassa ja uita täytetyt kerrosleivät molemmilta puolilta munamaidossa. Paista leipiä kummaltakin puolelta runsaassa voissa suurella paistinpannulla. Leivät ovat valmiit kun niissä on ruskeapilkullinen ja vähän kovettunut pinta. Sipaise kevyesti levitettä valmiiden leipien pinnalle, viipaloi loppu banaani ja asettele banaanisiivut kaneliripauksen kera leipien päälle. Lisää vielä mitä haluat, itse laitoin omaani vielä vaniljajogurttia, pannukakkusiirappia sekä ekstrakanelia. Nam!





PS. Yhtäkkisen kyllästymisen iskiessä tuunasin blogin ulkonäön uuteen kuosiin niin bannerin kuin sivupalkin tekstien ja kuvankin osalta. Mielipiteitä otetaan mielellään vastaan! :)

3 kommenttia:

  1. Hehe mun ruokavammat asettaa vähän haasteita sun kokkailuille :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha no todellakin :DD Mutta eipä niille minkään voi joten koitan vaan parhaani mukaan väsäillä herkkuja rajoitusten mukaan :))

      Poista
    2. Mut tässä hyvä esimerkki että ei gluteenittomuus + laktoosittomuus poissulje herkullisuutta, eihän? ;)

      Poista

Ole ihana ja jätä kommentti :)