maanantai 10. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän nougat-mutakakku

Niin se aika lentää ja taas on jo helmikuu mikä tarkoittaa että ystävänpäivä onkin jo ihan kulman takana. Ja vaikkei se mulle koskaan olekaan mikään erityinen juhlan aihe ollut, on aina ihana hemmotella kavereita ja perhettä hyvällä ruoalla ja leipomuksilla. Tämän kakun koristelusta (ja mausta puhumattakaan) tulikin sen näköinen että tällä sopisi myös mainiosti hemmotella sitä mahdollista erityistä jotakuta :)




Olen jo viikkokausia jostain syystä palanut halusta käyttää nougat'a leivonnassa ja pää on suorastaan tulvinut ideoita. Olin suunnitellut mutkikasta kakkua jossa olisin käyttänyt kaikissa neljässä kerroksessa eri tekniikkaa mutta nyt näin synttäriviikonloppunani oli kuitenkin hiukan muutakin puuhaa, joten päädyin tekemään vain yksinkertaisesti mutakakun. Ja nougat'sta tietysti ;) Helppoa, nopeaa ja aivan takuuvarmasti suussasulavaa. Panostan vasta muutaman viikon kuluttua synttärijuhlaleivontaan kun juhlitaan muualla asuvan siskoni kanssa yhdessä synttäreitämme mutta eihän mitään juhlaa yksinkertaisesti voi ohittaa leipomatta! Joten tässä kiireisten viikkojen hulinassa tämä ystävänpäiväksi oikein mainio resepti toimi myös mun 19v-synttärikakkuna. Maku oli aivan mahtava mutta ei lähellekään yhtä ällönmakea (ei sillä että mikään voisi koskaan siis olla liian makeaa!) kun normaalissa tummasta suklaasta tehdyssä mutakakussa... tätä olisi voinut vetää vaikka puoli kakkua ilman että olisi edes tehnyt tiukkaa! Niin noh... en mie nyt sit tiedä että onko se hyvä juttu vai ei :D Koostumus jäi keskeltä juuri niin ihanan valuvaiseksi kuin tähtäsinkin ja vaniljajäätelö ja suklaakastike täydensivät kokonaisuuden. Mikään ei ole parempaa kuin lämmin ja tahmaisen valuva kakku yhdistettynä kylmään jäätelöön.




Ainesosat:

4 munaa
2 dl fariinisokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
200g voita
200g nougat'a (4 Dubbel Nougat -patukkaa)


Ohje:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi pienessä kattilassa, nosta pois kuumalta levyltä ja lisää nougat. Sekoittele kunnes nougat on sulanut voin sekaan ja nosta jäähtymään. Vaahdota erillisessä astiassa munat ja fariinisokeri huolellisesti paksuksi, vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos ja kääntele se lastalla muna-sokerivaahtoon. Lisää viimeisenä mukaan jäähtynyt voi-nougat -seos ja sekoita varovaisesti. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, öljyä reunat ja kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa noin 20-22 minuuttia kunnes kakku on muuten kiinteähkö mutta hyllyy hiukan keskustasta. Anna jäähtyä ja kiinteytyä.




Koristelut olivat tällä kertaa niinkin yksinkertaiset kuin kakkupaperin reunan "pitsikuvion" päällä siivilöityä tomusokeria ja marsipaaniruusuja. Tosin jäätelöpallon ja suklaakastikeraitojen kanssa tarjottuna muuta ei mun mielestä kyllä todellakaan olisi edes tarvittu :)


Vinkki: Mikäli kakku on ollut kylmässä ennen nauttimista, kannattaa se ottaa huoneenlämpöön noin 2h ennen syömistä jotta se olisi varmasti ihanan valuva, lämmin ja mutainen.

Vinkki: Kakku kannattaa ehdottomasti tarjota lämpimänä ja kylmän vaniljajäätelön kera.





6 kommenttia:

  1. Yammy! Ihanan herkullisen näköinen ja erityisen hyvin kohonnut mutakakku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Oli kyllä tosi herkkua, ihanaa erilaista twistiä toi nougat'n käyttö suklaan sijasta.

      Poista
  2. Tää menee kokeiluun! Ihanan kuuloinen! Nougat on niin parasta! Hyvä keksintö tehdä nougatista mutakakku! =) Vois itsekin käyttää nougatia enemmän leivonnassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kerro ihmeessä miten onnistui! :) Ja todellakin, nougat on jotain aivan jumalaista. Miksen miekään ole käyttänyt sitä enemmän?!

      Poista

Ole ihana ja jätä kommentti :)